Page 31 - Pedagoginen oivallus
P. 31

Kielitietoisen opettajan tsekkauslista
  1. Puhun riittävän hitaasti.
  2. Puhun selkeästi artikuloiden.
  3. Käytän ymmärrettävää kieltä.
  4. Vältän pitkiä ja vaikeaselkoisia virkkeitä.
  5. Kuvitan puhettani kehonkielen avulla sekä ilmein ja elein.
  6. Kerron tunnin alussa oppitunnin aiheen ja tavoitteen.
  7. Kysyn oppilailta ennakkotietoja aiheesta.
  8. Annan kysymyksien vastaamiseen miettimisaikaa.
  9. Kerron ja selitän oppilaille opetettavan aiheen keskeiset käsitteet ja laadin tarvittaessa
     käsitekaavion.
 10. Laitan keskeiset käsitteet ja asiat näkyviin luokan taululle tai seinälle.
 11. Pilkon opetettavan asian pienempiin osiin.
 12. Havainnollistan opetettavaa asiaa visuaalisesti (kuvilla, sarjakuvilla, havaintovälineillä,
     postereilla, käsitekartoilla tai piirtämällä).
 13. Opetan tehtävänantoon liittyviä keskeisiä käsitteitä (esimerkiksi tutki, nimeä, ratkaise,
     mieti, jäsennä, laadi, pohdi, määritä, merkitse, esitä, luettele ja vertaile).
 14. Kerron tekstistä pääasiat ja selitän oudot käsitteet.
 15. Tarkastelen oppilaiden kanssa tekstiin liittyviä kuvia ja käyn läpi kappaleen pää- ja
     väliotsikot.
 16. Mallinnan lukemista lukemalla kappaleen oppilaille ääneen, annan oppilaiden lukea itse
     ja/tai luemme yhdessä.
 17. Ohjaan oppilaita tekemään tekstistä muistiinpanoja yksin tai yhdessä.
 18. Varmistan, että oppilaat ovat ymmärtäneet käsitteet, opetetun asian ja tehtävänannon.
 19. Käytän tehtävien tarkistuksessa kyseistä tehtävää visuaalisena tukena.
 20. Järjestän päivittäin oppimistilanteita, joissa oppilaat ovat suullisessa vuorovaikutuksessa
     keskenään pareittain tai ryhmittäin.
 21. Kerron tunnin lopussa tiivistelmän oppitunnin aiheesta.
 22. Annan selkeät ohjeet kotitehtävästä.
 23. Merkitsen kotitehtävän taululle.
 24. Käytän toiminnallisia työtapoja.
 25. Käytän kokeessa oppitunneilla käytettyjä tehtävätyyppejä.
 26. Luen ja selitän tarvittaessa tehtävänannon kokeessa.
 27. Annan kokeen tekemiseen tarvittaessa lisäaikaa, mahdollisuuden käyttää sanakirjaa,
     sanalistaa tai muistiinpanoja.
 28. Annan oppilaille mahdollisuuden osoittaa osaamisensa suullisesti.
 29. Hyödynnän oppilaiden monikielisyyttä oppitunneilla.
 30. Annan oppilaille yksilöllistä palautetta, kehun ja kannustan.

                                                           31
   26   27   28   29   30   31   32   33   34   35   36