Page 30 - Pedagoginen oivallus
P. 30
Kielitietoisen opettajan tsekkauslista opetusharjoittelijoiden
tukena
Annukka Muuri
Annukka Muuri on laatinut Kielitietoisen opettajan R2L-menetelmä on maailmanlaajuisesti hyvin
tsekkauslistan, jonka lähteenä ovat toimineet suosittu opetusmenetelmä. Siinä oppitunnin
Kielitietoisen opettajan opas sekä Monikielisen tekstikappale käsitellään seuraavien vaiheiden
oppijan matkassa -sivusto. Tsekkauslistan mukaisesti:
tavoitteena on kehittää opettajaharjoittelijoiden
kielitietoisia työtapoja harjoittelun aikana. Kerro, minkälaisesta tekstilajista on kyse.
– Käyn Kielitietoisen tsekkauslistan läpi Tekstilajin (uutinen, satu, runo...) nimeäminen
opettajaharjoittelijoiden kanssa alkuohjauksessa. suuntaa oppilasta tiedostamaan tekstin
Tsekkauslista suuntaa opettajaharjoittelijaa rakenteen ennen tekstin käsittelemistä.
tarkastelemaan omia kielitietoisia toimintatapoja
heti harjoittelun alussa. Alkuohjauksessa opetan Kerro tai anna oppilaan kertoa kappaleen
myös Reading to Learn eli R2L-menetelmän, jota otsikko ja mistä teksti otsikon perusteella
käytetään aina, kun opetetaan uusi tekstikappale, kertoo.
Muuri toteaa oivalluksessaan.
Kysy oppilaiden ennakkotietoja
Ensimmäisen opetusharjoitteluviikon jälkeen tekstikappaleen otsikosta. Näin herätät
oppilaiden kiinnostuksen tekstiin.
opetusharjoittelija pääsee arvioimaan omia Tarkastele kuvaa tai kuvia yhdessä oppilaiden
kanssa ja nimeä kappaleen keskeiset käsitteet.
kielitietoisia työtapojaan, joita voivat olla Hyödynnä käsitteiden avaamisessa kuvia.
Kuvan tarkastelu voidaan tehdä yhdessä parin
esimerkiksi oma opetuspuhe, opetuksen kanssa, jolloin harjoitellaan myös suullista
ilmaisua.
visualisoiminen, käsitteiden avaaminen, kielitaidon Kerro omin sanoin riittävän hitaasti, mikä on
tekstin keskeinen sisältö.Kuvita puhettasi elein
eri osa-alueiden huomioiminen sekä arvioinnin ja ilmein. Käytä eri äänenpainoja, jolloin
oppilaat kiinnostuvat tekstistä. Kun kerrot
monipuolistaminen. tarinan pääkohdat itse, oppilaat saavat
käsityksen tekstin sisällöstä. Se helpottaa
T'ämän jälkeen opettajaharjoittelija asettaa itselleen tekstin ymmärtämistä.
uusia kielitietoisia tavoitteita valitsemalla Lue teksti oppilaille ääneen oppilaiden
seuratessa tekstiä omasta kirjastaan.
tsekkauslistasta ne asiat, joissa hän kokee erityisesti
Lue teksti yhdessä oppilaiden kanssa
kehittämisen tarvetta. Harjoittelun aikana Muuri kuorolukuna.
Kysy oppilailta, onko tekstissä jotain käsitteitä
antaa palautetta opettajaharjoittelijalle hänen tai asioita, joita he eivät ymmärtäneet.
Tee tekstistä virketasolla kysymyksiä, joihin
edistymisestään tavoitteiden suhteen. oppilaat osaavat vastata.
Opettajaharjoittelija reflektoi jatkuvasti omaa Alleviivaa oppilaiden kanssa tekstin
ymmärtämisen kannalta keskeiset käsitteet.
osaamistaan prosessin aikana. Anna oppilaille läksy lukea teksti vähintään
kaksi kertaa ja opetella alleviivatut sanat.
– Tsekkauslistan avulla opettajaharjoittelijoiden
tiedot ja taidot kielitietoisista työtavoista ovat
lisääntyneet harjoittelun edetessä.
Opettajaharjoittelijat ovat kehittyneet myös R2L-
menetelmän käyttämisessä. He ovat kokeneet
menetelmän selkeänä ja konkreettisena luetun
ymmärtämisen opettamisen tukena. On ollut ilo
huomata onnistumisen kokemuksia ja oppimisen
riemua niin oppilailla kuin opettajaharjoittelijoilla,
Muuri toteaa.
30

