Page 11 - Teoriaa ja työkaluja - eNorssi

ohjatun harjoittelun kehittämiseen 5

remmin ja syvemmin; sosiaalisen tuen tarjoaminen ohjattavalle ongelmatilanteissa sekä
toivon näkökulma ja ratkaisujen ja muutoksen etsiminen. Vaikuttaa kuitenkin, että ohjauk-
sen teoretisointi on edennyt enemmän suhteessa kohdeilmiöön kuin itse ohjaustoimintaan.
Teoretisoidaan oppimista, työkykyä, terveyttä, uraa, työtä ja yhteiskuntaa, mutta ohjaustoi-
minta itsessään, sen rakentuminen vuorovaikutuksen tasolla ja sen keskeiset onnistumisen
tekijät, jäävät tällöin mustaksi laatikoksi.

Oma ohjauksen määritelmäni on laaja-alainen ja pyrkii tiivistämään, mikä on kaikelle oh-
jaustoiminnalle yhteistä:

Ohjaus on institutionaalista yhteistoimintaa, jossa edistetään ohjattavalle
merkityksellisiä prosesseja siten, että ohjattavan tai ohjattavien toimijuus
ja osallisuustaju vahvistuvat. Prosessit voivat olla oppimis-, kasvu-, kehitys-
työ- ja elämänsuunnitteluprosesseja. Toimijuus hahmotetaan suhteisena,
yksilöiden ja yhteiskunnan kohtaamisena ja sitä tarkastellaan intersektio-
naalisesti (ts. yhtä aikaisia eriarvoistavia mekanismeja huomioon ottaen).
(Vehviläinen 2014; Souto & Vehviläinen 2019.)

Työskentely hahmottuu keskeisten prosessien ympärille. Oletus on, että ohjattavalla on
prosessiin annettavaa, että se on hänelle merkityksellinen. Ohjaajan työn kohteena ovat
usein yhteen kietoutuneet työskentelyprosessit. Esimerkiksi opetusharjoittelussa kyse on
siitä, että pedagogisen osaamisen erilaisten taitojen harjoittelu kytkeytyy työpaikan eli
koulun työprosesseihin, joissa ovat osallisena oppilaat, koulun henkilökunta ja oppilaiden
perheet. Samalla näistä prosesseista on osallinen myös opettajankoulutusta tarjoava yli-
opiston yksikkö.

Joskus ohjattavaan prosessiin liittyy paljon ennakointeja ja valmiita jäsennyksiä. Kun on kyse
oppimisprosessin tai asiantuntijuuden rakentamisen ohjaamisesta, erityisesti opetussuun-
nitelma ja kontekstina toimiva työtoiminta muodostavat keskeisiä jäsentäjiä ohjaustyölle.
Joissain ohjaustilanteissa prosessiin taas liittyy vähemmän ennakoitavia vaiheita. Prosessi
täytyy tällöin ”löytää” tilannekohtaisesti selvittäen, mitä asiaa ohjattava käy läpi, millaisia
esteitä ja mahdollistajia on, mitä hän kysyy tai etsii. Näin on esimerkiksi työnohjauksessa
ja mentoroinnissa.

Kaikissa ohjaustilanteissa – silloinkin kun ohjattavana olevaa asiaa määrittävät instituution
normit (kuten tieteen tekemisen säännöt, työvoimahallinnon normit tai jonkun ammatin
tai organisaation säännöstöt) – prosessi on siinä mielessä ”löydettävä” aina uudelleen,
että ohjattavan osalta se kietoutuu hänen omaan ainutlaatuiseen henkilöhistoriaansa ja
merkityksiinsä. Näitä yksilöllisiä merkityksiä ohjauksessa keskeisesti käsitellään.

Prosessin korostaminen tarkoittaa sitä, ettei ohjaajan työskentely ja huomio kohdistu ai-
noastaan työn toivottuihin tuloksiin tai tuotoksiin. Ohjauksen epäonnistuminen liittyykin
usein siihen, että ohjauksen ydinprosessin luonnetta tai sen erilaisia vaiheita ei tunnisteta,
tai huomio on ainoastaan siinä, millainen tuotos tai lopputulema tulisi saada aikaan. Sil-