Page 15 - Teoriaa ja työkaluja - eNorssi

ohjatun harjoittelun kehittämiseen 9

Palvelukohtaamiset jäsentyvät siten, että asiakas hakee ongelmaansa asiantuntijatietoon
perustuvan ratkaisun, usein vastaanottotyyppisessä kohtaamisessa. Ammattilaisella on
oikeus ja velvollisuus ratkoa ongelmaa suosittavien ja neuvovien vuorojen avulla, ja asi-
akkaan tehtävä on kertoa ongelmastaan siten, että ammattilainen pääsee sitä ratkomaan.
Terapeuttisissa kohtaamisissa sen sijaan asiakkaan kuvaukset ongelmastaan muuttuvat
yhteisen työstämisen ja tutkimisen kohteeksi. Ammattilaisen puheenvuorot rakentavat ja
fokusoivat tätä tulkintatyötä ja samalla opettavat asiakkaalle kulloisenkin terapiasuuntauk-
sen mukaista tapaa eritellä kokemustaan. Terapeuttisen kohtaamisen välineistöä ovat siis
asiakkaan laajat ja itsereflektiiviset kuvaukset kokemuksestaan, ja ammattilainen tarjoaa
niihin peilaavia ja tulkitsevia kommentteja.

Ohjaukselle ominaista on yhdistää kahden edellisen ominaisuuksia ja vuorovaikutuskäytän-
töjä. Päämääränä on yhtäältä auttaa ohjattavaa tutkimaan ja tulkitsemaan kokemustaan
ja tilannettaan ja toisaalta löytää ammattilaisen tietämystä hyödyntäen ratkaisumahdolli-
suuksia ja suuntia edetä. Tämän vuoksi ohjauksesta löytyy sekä neuvontajaksoja että tul-
kitsevaa, reflektoivaa puhetta. Ja tämän vuoksi ohjaajat usein kuvaavat vaativana sitä, että
täytyy tasapainotella sen suhteen, minkä verran omaa asiantuntijatietoa hyödyntää, koska
on oikea hetki tarjota neuvova interventio, ja koska siitä taas tulisi pidättyä. (Vehviläinen
& Löfström 2016).

Lähdin aikanaan tutkimaan ohjausvuorovaikutusta siksi, että ohjauksen vuorovaikutusta
koskevat näkemykset ja käytännöt olivat summittaisia ja epätäsmällisiä. Ohjauksen määri-
telmissä kuvattiin kumppanuuden hengessä tapahtuvaa yhteistyötä, mutta sen toteutuksen
välineistä oli hyvin vähän konkreettisia kuvauksia. Kokemukseni myös oli, että ohjauksen
käytäntö ja teoria kulkevat melko etäällä toisistaan ja ohjauksen kautta toteutui monenlaisia
piiloagendoja ja intressejä. Siksi ohjauksen tarkastelu vuorovaikutusilmiöiden tasolla tun-
tui mielekkäältä. Tavoittelin perustutkimuksellista kuvausta ohjauksen keskusteluilmiöistä
(Vehviläinen 1999; 2001, 2009a), mutta huomasin myöhemmin, että niitä saattoi hyvin
soveltaa koulutukseen ja kehittämistyöhön (Vehviläinen 2014).

Ohjauksen orientaatiot

Ohjauksen vuorovaikutusilmiöitä ja ohjauksen menetelmiä opettaessa yritän tiivistää sisäl-
lön tavalla, jonka ohjaaja voisi viedä mukanaan työhön, jonka avulla hän voisi jäsentää toi-
mintaa ja luovia vaihtuvissa tilanteissa. Mitä ohjausvuorovaikutuksesta kannattaisi havain-
noida, millaisia elementtejä nostaa tarkastelun kohteeksi? Ratkaisu perustuu tutkimukseen,
jota olen tehnyt ohjausvuorovaikutuksesta eri konteksteissa, työvoimapoliittisen ohjaavan
koulutuksen uraohjaustilanteissa (Vehviläinen 1999; 2001) ja opinnäytteen ohjauksen pa-
rissa (Vehviläinen 2009a, 2009b; 2012, Vehviläinen & Löfström 2016).

Olen sittemmin tutkinut myös opintopsykologivastaanottoja (Vehviläinen & Svinhufvud
2018), työnohjausta (Vehviläinen 2014c) sekä työkyvyn tukemiseen tarkoitettuja erilaisia
ohjauksellisia interventioita (Tiitinen ym. 2018, Weiste ym. 2018) ja ne ovat vahvistaneet