Page 19 - Teoriaa ja työkaluja - eNorssi

ohjatun harjoittelun kehittämiseen 13

Miksi ongelmanratkaisuorientaation määräävyys sitten olisi ongelma? Onko ohjausteoria
väärässä, kun se suosittelee, ettei neuvominen olisi keskeisellä sijalla? Mielestäni neu-
vomisella on paikkansa, etenkin oppimisen ohjaamisessa. Ohjauksessa tarvitaan usein
tietyissä kohdissa ratkaisuvaihtoehtojen muotoilua ja perusteltuja ratkaisumalleja (Veh-
viläinen 2014b). Koska neuvomisen imu keskustelussa on niin voimakas, on kuitenkin
tärkeätä, että neuvominen ajoitetaan oikein, että siihen ei kiirehditä ja että ohjattava saa
myös itse harjoitella ratkaisujen tuottamista.

Hyvä neuvominen perustuu harkintaan. Kun ohjaaja ja ohjattava muodostavat ensin yh-
dessä tutkimisen tilan, siihen voidaan tuoda rauhassa useita asioita tarkasteltavaksi, ilman
että niitä on heti välttämätöntä ratkaista. Usein aineistoissani ohjaaja kiirehtii neuvomaan
heti, kun ”neuvo-relevantti” asia on tullut ilmi. Se, että asioita otetaan ensin ”pöytään”
ja selvitellään kokonaiskuvaa ja sen eri puolia, hillitsee molempien osapuolten painetta
välittömästi koettaa määrittää, mitä on tehtävä. Kun ohjattava saa rauhassa kertoa eri
puolia kokemuksestaan, hän tulee kuulluksi ja ”kuulee myös itse omat ajatuksensa”. Lisäk-
si pohtiva keskustelu auttaa määrittämään eri asioiden relevanssia ja keskinäisiä suhteita.

Neuvotutkimus kertoo, että parhaiten vastaanotetaan sellaiset neuvot, jotka perustuvat
vastaanottajan näkemysten kuulemiseen (kootusti Vehviläinen 2012; 2014b). Kun neu-
voja ei aleta tarjota heti ensi tilassa, ehditään varmistua, että työskentelyongelma on
mielekäs (Vehviläinen & Svinhufvud 2018), että siinä on mukana kaikki se, mikä kulloinkin
on tärkeätä, että ohjattavan ja ohjaajan ymmärrys ehtii asiaan mukaan ja että ohjattava
itse osallistuu asian käsittelyyn ja lopulta ratkaisuvaihtoehtojen tuottamiseen. Tämä on
etenkin ydintaitojen oppimisen kannalta ratkaisevaa ja toimijuutta vahvistavaa. Voisi aja-
tella siis niin, että niissä asioissa, joita ohjattava on keskeisimmin oppimassa, ei kannata
tyytyä siihen, että ohjaaja kertoo ratkaisut suoraan.

Tämä ei tarkoita, että jokaista esille tulevaa asiaa pitää suureellisesti tutkia, eikä sitäkään,
ettei vinkkejä ja helpottavia ohjeita saisi antaa. Se tarkoittaa pikemminkin sitä, että niissä
tärkeissä asioissa, joissa ohjattavan on tarkoitus itse vahvistua, oppia, ottaa vastuuta ja
olla toimija, hänen puolestaan ei kiirehditä tekemään enempää kuin on tarvis.

Lisäksi, kun neuvomista ja palautetta käytetään oppimisen tukena, on tärkeätä, että oh-
jattava ymmärtää saamansa neuvot. Vasta silloin ne voivat alkaa vaikuttaa hänen työs-
kentelyssään. Niinpä ohjaajalle usein ymmärtämisen esteen (tai oikein toimimisen tai
hyvän suorituksen esteen) tunteminen vähintään on yhtä tärkeätä kuin ”oikean” tai pa-
remman tavan tietäminen. Ohjattavan kanssa keskusteleminen ennen neuvomista tai
ongelmanratkaisua on oleellista nimenomaan siksi, että se on tie hänen ajatteluunsa.
Ohjattavan ajattelun tunteminen taas on avain kohdallisiin, hyvin räätälöityihin neuvoihin
(Vehviläinen 2001).