Page 22 - Teoriaa ja työkaluja - eNorssi

16 Teoriaa ja työkaluja

Kannatteleva orientaatio on aina mukana, jotta yhteiseen tilaan ja yhteistyöhön asettumi-
nen onnistuu. Riippuu tietenkin tilanteesta, millaista kannattelupanostusta se vaatii. Joskus
se on täysin huomaamatonta, koska ollaan jo valmiiksi tutut ja jaetaan paljon yhteistä ym-
märrystä. Joskus taas kannattelu vaatii ohjauksessa huomattavan määrän energiaa ja aikaa:
esimerkiksi kun ollaan vaikeassa ristiriitatilanteessa tai ohjauksessa käsiteltävät asiat, kuten
esimerkiksi korjaava palaute ohjaajalta, herättävät voimakkaita tunteita.

Kannatteleva orientaatio jää huomiotta usein myös siksi, että se tapahtuu paljolti nonver-
baalein keinoin: katseen, eleiden, liikehdinnän, tyyneyden, asennon, tilaan asettumisen,
toista kohti kurottumisen, hymyn tai muiden ilmeiden kautta. Kannattelua on myös tilan-
teen kulun sanallistaminen tai muu tilanteen havainnointi, niin että yhteinen toimintatila
ja sen kohde piirtyy näkyviin. Jokaisella meillä on persoonalliset tapamme olla, puhua ja
elehtiä, mutta on myös niin, että voimme tehdä tämän enemmän tai vähemmän amma-
tillisesti. Kyse on ammatillisesta, rauhallisesta ja ohjattavaan myönteisellä tavalla suuntau-
tuneesta olemisesta. Affektisuus on aina tietenkin kiinni persoonasta itsestään ja hänen
tunneilmaisustaan, mutta se on myös aina sovitettava tilanteeseen.

Joskus kannattelusta sanotaan: ”en minä ole mikään terapeutti”. Kyse ei kuitenkaan ole
vain terapiatyöhön kuuluvasta taidosta, vaan kaikki ihmistyö vaatii kannattelevaa taitoa.
Kannattelu on huomaamatonta silloin, kun asiat ovat suhteellisen helppoja, mutta se on
siellä silloinkin. Kannattelu on tarpeen tilanteen kehystämisessä, tilanteen siirtymissä sekä
aina silloin kun toimijoiden kesken syntyy jännitteitä tai voimakkaita tunnetiloja.

Kannatteleva orientaatio on pohjimmiltaan sen välittämistä elein ja sanoin, että ”olen tässä
ja näen sinut sekä sen mitä sinulla on käsillä”. Se on hyvää ammatillisuutta myös silloin, kun
ohjaukseen tuodaan jotain sellaista, jota ei voida eikä aiota lähteä työstämään, koska se ei
kuulu ohjaajan tehtäviin eikä osaamiseen. Kannattelu on ammatillinen tapa kohdata toinen
ihminen myös silloin, kun ohjattavan tuomat asiat ahdistavat tai pelottavat.

Riittävän hyvä ohjaus

Ohjauksen orientaatiot vaihtelevat ohjaustilanteessa keskustelun kulussa. Kaikki keskus-
telun osallistujat voivat vaikuttaa orientaatioiden vaihteluun. Ohjaajan on hyvä tunnistaa
orientaatiot ja miettiä tapoja, joilla voi vaikuttaa ohjauskeskustelun kulkuun, niin että se
olisi toimijuuden vahvistamisen kannalta suotuisaa. Peukalosääntönä on se, että kannattelu
avaa yhteisen työskentelytilan ja – kanavan ja mahdollistaa tutkivaan tilaan pääsemisen.
Tutkiva tila taas mahdollistaa ymmärryksen syvenemisen ja osuvien kysymysten ja työs-
kentelyongelmien muotoilemisen. Sen jälkeen voidaan etsiä ratkaisutapoja ja hahmottaa,
kenen tulee ratkoa mitäkin.

Ohjausvuorovaikutus on uusiutuva luonnonvara, ja sitä voi harjoitella joka päivä. Ohjattavaa
voi kutsua keskusteluun siitä, millaista ohjaustyöskentely ja vuorovaikutus ovat olleet, ja
millaisista käytännöistä on hänelle hyötyä. Lisäksi ohjaaja tarvitsee toisten ohjaajien tukea