Page 21 - Teoriaa ja työkaluja - eNorssi

ohjatun harjoittelun kehittämiseen 15

kuitenkin aina todellisuuden kohtaamisesta. Todellisuus voi joskus näyttää vaikeammalta,
joskus helpommalta, mutta ongelmien peittely ei ole toivoa tuovaa. Tutkivuus ei myöskään
ole välttämättä monimutkaista, vaikeiden sanojen tai analyyttisten hienouksien miettimistä.
Se on ihmisen peruspyrkimys ymmärtää mitä tapahtuu ja miksi, ottaa huomioon asioiden eri
puolia ja koettaa olla tilanteen tasalla. Se on siis totuuden etsintää – sen kysymistä, mistä kä-
sillä olevassa asiassa tai tilanteessa on kysymys, mitkä seikat ylläpitävät tilannetta sellaisena
kuin se näyttää olevan? Miksi tapahtui mitä tapahtui? Tai miksi näen asiat niin kuin näen?

Tutkivuuden ongelma ohjauksessa on usein se, että ei ole välttämättä viitekehystä, joka
kertoisi, mitä kohteita meidän pitää tutkia. Emme oikein tiedä, mitä kysyisimme todelli-
suudeltamme tai ohjattavaltamme. Usein on helpoin löytää kysymyksiä substanssitiedon
puolelta. Juuri tästä syystä ohjauksen puolelle haetaan usein apua counselling- tai terapi-
asuuntauksista, joissa ihmisen psyykeä ja muutosta on jäsennetty teoreettisesti. Esimer-
kiksi käyttäytymisterapiat ja elintapaohjauksen lähestymistavat ohjaavat tarkastelemaan
motivaatiotamme ja ennakointejamme, koettelemaan ajatustemme todenperäisyyttä,
tunnistamaan ajattelun ja toiminnan ketjuja sekä attribuutioitamme. Ratkaisu- ja voima-
varakeskeiset lähestymistavat ohjaavat meitä kiinnittämään huomiota voimavaroihin ja
onnistumisiin sekä pieniin muutoksiin kohti toivetilaa.

Itse ajattelen, että tutkivan puheen kaksi keskeistä ulottuvuutta ovat sosiaalinen toiminta
ja tarkasteltava kohde. Tutkivaa puhetta määrittää se, millaisen sosiaalisen toiminnan pii-
rissä käsillä oleva prosessi toteutuu. Keskeisiä kysymyksiä ovat silloin: millaista toiminta on
luonteeltaan, mitkä sen tavoitteet ovat, mihin se kohdistuu, ketkä sitä rakentavat, millaisilla
ehdoilla, millaisin välinein ja mitä erilaisia jännitteitä ja pyrkimyksiä osapuolilla voi olla,
millaiset tilanteiset tekijät muovaavat sitä, entä millaiset rakenteelliset tekijät? Tällaisten
kysymysten kautta voi esimerkiksi oppilasryhmän ohjaaminen opetusharjoittelussa aueta
niin, että ohjattava pystyy sijoittamaan itsensä toiminnan kokonaisuuteen ja tunnistaa sii-
hen vaikuttavia tekijöitä ja vaikutusmahdollisuuksiaan. Toisaalta tutkivuus tulee aina liittää
tarkasteltavaan kohteeseen ja siihen, miten ohjattava suhtautuu siihen (Leiman 2015). Edel-
lisen esimerkin osalta voidaan kysyä: mitä tämä kohde (esimerkiksi luokan oppilasryhmässä
tapahtuva konflikti) herättää juuri minussa, miten elämänhistoriani nojalla siihen reagoin
ja miten olen oppinut käsittelemään omia reaktioitani?

Kannatteleva orientaatio: ei-minkään tekemistä?

Kannatteleva orientaatio on usein huomaamaton. Olen kentällä havainnut, että ohjaustyötä
tekevien voi joskus olla vaikea mieltää sitä ammatilliseksi orientaatioksi tai ylipäänsä ”min-
kään tekemiseksi”. Se on ohjaajan ammatillinen tapa asettua omana itsenään ohjaustilan-
teen ja ohjattavan palvelukseen. Se tarkoittaa tarkkaavaisuuden suuntaamista ja huomion
ohjaamista yhteiseen tilanteeseen sekä ohjattavan asiaan ja viestiin. Se tarkoittaa myös
emotionaalista vastaanottavaisuutta ja tarkkaavaisuutta, sekä tilanteeseen nähden adek-
vaatin myötätunnon tai muun tunnesisällön viestimistä. Samalla välittyy allianssin se puoli,
että ollaan ystävällisiä ja luodaan turvallinen ja luottamukseen perustuva tilanne.