Page 16 - Teoriaa ja työkaluja - eNorssi

10 Teoriaa ja työkaluja

käsitystäni, että tämä jäsennys on osuva. Olen myös havainnut ohjausalalla toimivien tun-
nistavan jäsennyksen mukaiset toimintatavat omasta arjestaan. Jäsennyksen avulla voi hah-
mottaa, miksi ohjaustilanteista muodostuu sellaisia kuin muodostuu ja kuinka osapuolet
tulevat vaikuttaneeksi toistensa toimintaan ja keskustelun lopputulokseen. Jäsennystä on
käytetty myös tutkimuksen välineenä (Souto arvioitavana). Opetan tätä jäsennystä lisäksi
osana työyhteisötaitoja ja esimieskoulutuksia.

Kyse on ohjauksen orientaatioista, eli niistä toimintalinjoista, joita toimijat vuorovaikutuksessa
seuraavat. Eli: mitä konkreettisesti ottaen vuorovaikutuksessa ollaan tekemässä. Ohjaustyön
opas -teoksessa (Vehviläinen 2014) esittelen neljä orientaatiota: ongelmanratkaisuorientaati-
on, tutkivan orientaation, kannattelevan orientaation sekä opettavan orientaation. Viimeksi
mainitulla tarkoitan ohjausinterventioiden järjestämistä suunnitelluksi poluksi. Se on siis yk-
sinkertaisesti oppimisen ohjaamista ja ohjaustoiminnan järjestämistä opetussuunnitelmaa
toteuttavaksi pedagogiikaksi, jossa kannattelu, tutkivuus ja ongelmanratkaisu vuorottelevat
suunniteltuna polkuna. Käsittelen tässä lähemmin kolmea muuta orientaatiota. Ne toteutuvat
keskustelullisissa, nonformaaleissa tilanteissa. Ne toimivat yhtä hyvin kahdenvälisen ja ryh-
mäohjauksen vuorovaikutuksen jäsentämisessä. Ohjauksen orientaatiot näkyvät kuviossa 3:

KUVIO 3. Ohjausvuorovaikutuksen orientaatiot (Vehviläinen 2014)

Ongelmanratkaisuorientaatioon tutustuin tutkimuksissani ensin, koska löysin aineistoistani
runsaasti neuvomisjaksoja, peräti niin paljon, että neuvo näytti ohjaajan tärkeimmältä työ-
kalulta (Vehviläinen 2001). Siinä toteutetaan palvelukohtaamisesta tuttua toimintatapaa:
ohjaajan tehtävä on ratkoa ohjattavan ongelmia tietämyksensä nojalla.

Ohjaavan koulutuksen ohjauksessa tämä oli vastoin vallitsevaa ohjausideologiaa. Jouduin
väitöskirjaa seuranneessa koulutustoiminnassani ja jatkotutkimuksissani paljon käsittele-
mään tätä ristiriitaa. Yllättävää on se, että käsittelen sitä vieläkin. Ohjausteoriassa ajatel-
laan edelleen, ettei ohjaus ole ensisijaisesti asiakkaan neuvomista tai hänen ongelmiensa
ratkomista. Samalla aina uudet aineistot ja keskustelut kentällä paljastavat, että neuvomi-
nen on edelleen keskeisimpiä työkaluja ohjaustyötä tekeville – silloinkin kun he oikeastaan
toivoisivat asian olevan toisin.