Page 50 - Teoriaa ja työkaluja - eNorssi

44 Teoriaa ja työkaluja

kaksi ja puolikertainen määrä kasvatustieteen opintoja, millä luonnollisesti on vaikutusta
koettuun pedagogiseen osaamiseen. Molemmissa koulutusvaihtoehdoissa pedagogiset
opinnot sisältävät ohjattua harjoittelua, jonka määrä vaihtelee yliopistoittain. Luokanopet-
tajakoulutuksessa ohjattua harjoittelua on opintopisteinä eniten Turun yliopistossa (33 op)
ja vähiten Helsingin yliopistossa (20 op), kun taas aineenopettajakoulutuksessa eniten har-
joittelua on Turun yliopistossa (30 op) ja vähiten Oulun yliopistossa (17 op) (Pursiainen ym.
2019). Harjoittelujen opintopistemäärien suurella vaihteluvälillä (LO 20–33 op, AO 17–30
op) saattaa olla vaikutusta harjoittelunaikaiseen ammatilliseen kehittymiseen, mutta se
vaatisi oman selvityksensä. Lisäksi ilman tarkempaa selvitystä on vaikea sanoa, kuinka suuri
osa harjoittelun opintopisteistä koostuu opiskelijan omasta opetuksesta ja kuinka suuri osa
esimerkiksi opintopiireistä.

Koulutusvaihtojen ohjatut harjoittelut eroavat myös siinä, että luokanopettajakoulutukses-
sa harjoittelujaksot ovat pääsääntöisesti ajallisesti pitkäkestoisempia ja harjoittelu tehdään
samassa opetusryhmässä, jolloin opiskelija ehtii paremmin tutustumaan oppilaisiinsa, kun
taas aineenopettajakoulutuksessa opetusryhmiä voi harjoittelujakson aikana olla useita ja
oppilaita useita kymmeniä, toisinaan jopa satakunta.

Edellä mainitut pedagogisen toimintakyvyn alueet ovat tiiviisti sidoksissa opiskelijan per-
soonaan ja temperamenttiin, mutta niissäkin on mahdollista kehittyä paremmaksi. Didak-
tinen osaaminen on sen sijaan lähtökohtaisesti opittavaa, vaikka tässäkin toisilla vaikuttaa
olevan luontaisesti edullisemmat lähtökohdat. Parhaiten opiskelijat kokevat osaavansa käyt-
tää tarkoituksenmukaisia työtapoja (ka 3.97), sillä neljä viidestä on samaa tai täysin samaa
mieltä väittämän kanssa (LO 80,1 %, AO 79,4 %). Samoin he kokevat osaavansa rakentaa
oppimista tukevia oppimisympäristöjä (ka 3.95; LO 78,9 %, AO 75,3 %).

Heikoimmin opiskelijat kokevat osaavansa eriyttää (ka 3.51) ja käyttää monipuolisia arvi-
ointimenetelmiä tarkoituksenmukaisesti (ka 3.47). Jälkimmäisessä tapauksessa vain joka
kymmenes aineenopettajaopiskelija (10,5 %) sanoo olevansa täysin samaa mieltä väittämän
kanssa ja luokanopettajaopiskelijoissa näin kertoo vielä pienempi osuus (6,6 %). Kun mu-
kaan otetaan samaa mieltä olevat tilanne näyttää jo paljon lohdullisemmalta, sillä tällöin
määrä kasvaa noin puoleen opiskelijoista. On kuitenkin huomattava, että vastaajaryhmien
välinen ero on tämän väittämän kohdalla merkittävä (d=.24): aineenopettajaopiskelijat ko-
kevat selvästi vahvemmin olevansa väittämän kanssa samaa tai täysin samaa mieltä (54,8
%) kuin luokanopettajaopiskelijat (42,1 %). Lisäksi on merkillepantavaa, että lähes joka
kymmenes opettajaksi opiskeleva (LO 10,3, AO 7,6 %) on eri mieltä tai täysin eri mieltä
väittämän kanssa. Ohjauskyselyn tulosten perusteella onkin syytä miettiä, millä tavalla ja
missä laajuudessa opetukseen keskeisenä osana kuuluva arviointi nivotaan vaikuttavammin
pedagogisiin opintoihin.

Toinen merkittävä ero koulutusvaihtoehtojen välillä liittyy kykyyn eheyttää opetusta. Koettu
osaamistaso on edelliseen verrattuna hieman korkeampi (ka 3.71), mutta myös vastaus-
ryhmien välinen ero on suurempi (d=.27). Luokanopettajaopiskelijat ovat siis vahvemmin